Taustaa
Viime vuoden
keväällä pääsin mukaan Päijänne-jamboreelle. Muista menoista
johtuen pystyin olemaan mukana vain kaksi päivää soutamassa
kirkkovenettä. Nuo päivät kiskaisivat minut mukaan johonkin...
Matkan edetessä
silmäni hakeutuivat yhä uudestaan ja uudestaan katsomaan kajakkeja,
jotka näyttivät lipuvat veden pinnalla kuin itsestään, aivan
veden pinnalla, hyvin läheisessä kosketuksessa kirkkaaseen
Päijänteen veteen. Kosketus luontoon veden kautta näytti
saumattoman kauniilta.
Mieleeni jäi
pyörimään tivolin karusellin tavoin kysymyksiä: ”Pystyisinkö
minä melomaan? Taipuvatko tekoniveleni ja nivelrikkoni niin, että
pääsisin kajakkiin ja sieltä poiskin?” Kysymykset eivät ole
jättäneet minua rauhaan.
Syksyllä pääsin
kokeilemaan kalastuskajakkia. Sen kyytiin pääsin, meloin pienen
kierroksen. Ja nautin. Pääsin sen kyydistä kuivana pois
hiekkarannalla. Tämä oli hyvä kokemus ja lisäsi vauhtia
kysymyksiini ja intoa ratkaisun etsimiseen.
Valmistautumista
Asiat etenevät
joskus vauhdilla. Niin kävi, kun huomasin Hollolan uimahallissa
kajakkeja. Melkein itsestään kävi niin, että olinkin uimahallissa
harjoittelemassa kajakin käsittelyä. Lähinnä se oli kajakkiin
menemisen opettelua omalla tavalla, kankeasti, mutta varmasti, joko
veden kautta tai joskus jopa suoraan. Eri melontatekniikoitakin olen
päässyt harjoittelemaan niin, että kaikki termit ovat päässä
suloisena sekamelskana. Kysymykseen kajakkiin pääsemisestä olen jo
silloin tällöin saanut myöntävän vastauksen. Se toinen kysymys
eli pääsy pois kajakista odottaa selkiytymistä ja ehkä myös
ulkovesien lämpenemistä. Pois olen kajakista päässyt, mutta vielä
en kertaakaan muuten kuin kajakin kaatamisen kautta. Saatan vielä
oppia muutenkin, sitä toivon. Niin, melkein vahingossa minusta tuli
melontaseuran jäsen. Opettelu jatkuu.
Saimaa-jamboreella
olen todennäköisimmin huoltoauton ratin takana. Mitä muuta tuohon
ratinpyöritykseen liittyy, selviää varmaan aikanaan. Yritän
huoltaa joukkoa parhaan kykyni mukaan, kunhan minulta ei odoteta
suuria teknisiä valmiuksia. Joku laastarinlaitto sormeen tai
sydämeen onnistuu ehkä paremmin kuin polkupyörän korjaaminen. Jos
jonakin iltana pääsen hiukan tunnelmoimaan kajakista käsin, olen
sitten taas saanut kokea jotain aivan uutta ja hienoa. Joka
tapauksessa odotan tapahtumaa innolla.
Pirjo Korremäki,
oppimaan halukas
eläkeläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti