Kun pöly on laskeutunut

Saimaa Jamboree päättyi viime viikon keskiviikkona (1.6.). Palasimme retkeltä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo keskiviikkoiltana, koska yöpyminen idyllisessä Sahanlahdessa ei enää kuuden telttayön jälkeen houkutellut sen paremmin melojia kuin pyöräilijöitäkään. Monella odotteli kotona joku ikävöivä läheinen ja osalla myös viimeiset opiskelutehtävät tai työt. Pakkasimme siis kajakit traileriin, nostimme turvaveneen norpanliotusvesistä ja sulloimme runsaat varusteet koulun autoihin.



Sahanlahden kesäterassia sanotaan Suomen kauneimmaksi.
Vaikea väittää vastaankaan. Melojat söivät retken loppuaterian
ihanissa maisemissa

Pyöräilijät kohteella. Olisiko tämä ollut se kivikautinen asuinpaikka :)

 

 

Laura linnavuorella

Retken kuulumisia oli tarkoitus päivittää retken aikana tähän blogiin. Nettiyhteydet kuitenkin toimivat ainakin omassa älypuhelimessani niin heikosti, ettei blogin päivittäminen onnistunut. Onneksi Facebook huoli kuvia ja tekstipätkiä reitin varrelta ja Periscope -lähetyksiäkin onnistuimme muutamaan otteeseen lähettämään. Olisi ollut hienoa saada retken tunnelmat tuoreeltaan blogin kautta kotona retkeä seuraaville, mutta aina ei voi voittaa. Jamboreet ovat parhaimmillaan paikan päällä :).

 Millainen kokemus Saimaa Jamboree sitten oli? Itse vietin koko viikon mittaisen retken melontaryhmän mukana. Reittimme kulki läntisen Saimaan sokkeloisilla reiteillä, lossien ja salmien labyrintissä. Koimme Virkistysalueyhdistyksen viihtyisiä retkeilysatamia Korvensaaressa, Raintsaaressa ja Rokansaaressa. Aistimme Pistohiekan hippitunnelmaa. Yhden yön yövyimme Opas Tiinan tiluksilla Hurissalossa. Yhtenä iltana pystytimme telttamme ja ripustimme riippumattomme jokamiehen oikeuksien turvin yhdelle Pihlajasalon asumattomista rannoista. Kauneutta piisasi. Loppureissusta myös kaunista säätä. Välillä melonta sujui kuin unelma, välillä osa tuskaili. Viikko tuntui ohikiitävän lyhyeltä hetkeltä, vaikka aikataulumme oli kiireetön ja leppoisa.

Tässä oli kalliomaalauksia. Kuulemma

Pyöräilijöillä ihanasti tauollakin kypärät päässä. Google Maps oli
pyöräretken tärkein navigointiväline

Linnavuori ja Lietveden maisemat

Opimme kokemusten ja paikallisten kertomusten kautta paljon Saimaan luonnosta. Esimerkiksi norpat ovat oikeasti todella kova juttu Saimaalla, isompi matkailuvaltti kuin Päijänteen rantojen koluaja käsittääkään. Lähes kaikki tapaamamme paikalliset ottivat puheeksi norpat ja kertoilivat omia kokemuksiaan ja vinkkejään niiden näkemisestä. Itse emme yhtään norppaa päässeet näkemään, mutta kylläkin opimme, millaisilla kivillä niitä tyypillisimmin tapaa. Jotkut olivat sitä mieltä, että norppia voisi myös houkutella pintaan viheltelemällä. Liekö totta.



Rantautuminen linnavuoren juurelle



Ryhmäkuva Paskosaaren kupeessa ennen sunnuntai-illan melojaryhmän
vaihdoksia

Luonterin seutu on luotojen ja saarten kirjomaa ja korkeuserot suuria. Esimerkiksi Neitvuori oli upea kokemus. Jätimme kajakit rantaan ja patikoimme vuoren huipulle, josta järven ja saarten mosaiikki erottui päätähuimaavan kauniina. Yksi itselleni hienoimmista kokemuksista oli Ihantsalon linnavuori, jonne olimme vähällä jättää kiipeämättä vaikean rantautumisen (kajakeilla) vuoksi. Onneksi menimme - aurinkoinen päivä näytti Lietveden parhaat maisemat. Retken kohokohta taisi (odotetusti) olla Rokansaaren virkistysalue, jonka loputtomat hiekkarannat ja idyllinen sauna sisälammen rannalla jättivät virkistyneen ja onnellisen olon.

Rokansaaren hiekkarantaa

Retken jälkeen minulla oli sellainen olo, kuin olisin ollut ihanalla lomalla hyvässä, mutta vieraassa ja satunnaisesti valitussa seurassa. Osa osallistujista oli tietysti hyvinkin tuttuja, osa aika outoja. Facebook -kilpailumme voittaja Mikko K. tuli seurueeseen mukaan toisen päivän iltana ja meloi kanssamme retken loppuun asti, solahtaen joukkoomme kuin olisi sinne aina kuulunut. Pitkillä retkillä porukkaan muodostuu aivan erityinen tunnelma, jonka muisto säilyy pidempään kuin yhdenkään sohvalla vietetyn tosi-tv-tuokion.

Suo meinasi syödä Pekan
crocksit

Miksi tällaisia retkiä kannattaa järjestää? Valmisteluihin, pakkaamiseen ja tietysti itse retkeen kuluu valtavasti työaikaa. Oppijoiltakin osallistuminen edellyttää paljon viitseliäisyyttä, rohkeutta ja taloudellistakin panostusta. Helpompaa olisi vaikka meloa parina päivänä koulun rannasta käsin ja lähteä neljältä kotia kohti. Pitkät, erilaisia haasteita tarjoavat retket nostavat kuitenkin rimaa jokaisen osallistujan kohdalla niin korkealle, että sen ylittääkseen on venyttävä ja ponnisteltava. On ratkaistava pulmia, keksittävä ratkaisuja, tehtävä ennen kaikkea paljon töitä. Esimerkiksi melontaretkelle halunneet valmistautuivat retkeen opettelemalla melontatekniikkaa, tekemällä harjoitusretken Kelventeelle sekä osallistumalla pelastusharjoitukseen. Laadittiin retkisuunnitelmaa, mietittiin turvallisuusasiat, pohdittiin varustautumista, hankittiin varusteita ja pakattiin. Jos kaikki hommat eivät olleet ihan uusia kokemuksia, ainakin syntyi kokemusta ja lisää rutiinia. Osa retkeläisistä otti muita suuremman haasteen ja ryhtyi melonnan tai pyöräilyn vetäjäksi tai turvaveneen kippariksi. Myös huoltoautokuskimme Pekka teki ison urakan retken onnistumisen eteen. Yhteisillä retkillä näkyy hyvin se, että eniten töitä tehneet myös oppivat eniten.


Vaikka jamboreen toteuttaminen on työlästä, se on myös palkitsevaa. Kun huolellisesti tehdyt suunnitelmat toteutuvat kuin leffan käsikirjoitus, voi rauhoittua nauttimaan melonnasta tai pyöräilystä ja jättää säätämisen vähemmälle. On aikaa jutella rauhassa ihmisten kanssa, kiinnittää huomiota esim. jonkun melontatekniikan kehittymiseen monen päivän ajan. Saa koetella ja hioa omiakin taitojaan. Pitkän retken aikana esim. kajakin pakkaustekniikka ehtii kehittyä valtavasti. Ensimmäisenä päivänä toivottomalta tuntunut sullomisurakka muuttuu viimeisen aamun seesteisyydeksi, jolloin nyssäkät solahtelevat hetkessä paikoilleen. Itse opin esim. tyhjentämään ilmatäytteisen makuualustani nopeasti ja helposti taisteltuani aikaisemmilla retkillä sen kanssa aamuisin jopa 20 minuuttia. Tärkeä taito :). Toisten tekemiä retkeilyratkaisuja havainnoidessa omatkin käytännöt kehittyvät. Jollain on tosi näppärät ripustusnarut riippumattoon. Toisella on upeasti toimiva risukeitin. Joku neuvoo bensakeittimen käyttöä. Tieto siirtyy ja toisten kokemuksista opitaan.



Saimaa kierretty :)

Testissä Tiderace Vortex ja Perception Essence



Rokansaaren paljasjalkareitti

Tänä vuonna jamboree sijoittui juuri kevätjuhlaa edeltäneeseen viikkoon. Osa osallistujista ehti jo valmistua ja pyrähtää juhlimaan, osa lähtee kesätöihin ja osa puurtaa arkeaan eteenpäin. Jatkamme kuitenkin retken jälkipuintia esim. kuvia katselemalla ja kirjoittamalla arvioita käytössämme olleesta Welhonpesän testikalustosta. Myös retkellä opittua on pohdittu, niin jokaisen omasta näkökulmasta kuin seuraavan jamboreen onnistumisen kannalta. Saimaan aalloilla suunnittelimme ensi kevään retkeä. Saaristomeri. Pyöräily ja melonta. Saaristolaiskulttuuri ja merellinen luonto. Ruohosipulit suoraan kalliolta. Siinä se on. Lähdetkö sinäkin mukaan?