Talvirannan pilvisessä säässä odottelin melojia. |
Trangialla keitetty lihakeitto oli todella maukasta. |
Muutamia päiviä on kulunut
Saimaa-jamboreen päättymisestä. Omassa sängyssä nukkuminen on
tuntunut oudolta. Tavarat odottavat eteisessä oikeille paikoilleen
siirtymistä. Matkaajan, ”elinikäisen oppimisen mallikappaleen”
mieli kulkee edelleen Saimaalla: Pihlajasalon Talvirannassa,
Raintsaaressa, Pistohiekalla, Rokansaaressa ja Sahanlahdessa. Yhä
uudelleen esiin tunkee reissussakin mieleen noussut kysymys: ”Voiko
tämä olla totta?” Totta, mikä totta! Syvä ilo ja kiitollisuus
kiertelevät sisuksissani. Edelleen ihmettelen sitä, että saan olla
mukana tässä iloisessa oppimisen tivolissa, joka pyörii
Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan pisteessä ilmeisen lujaa
vauhtia. Kiitokset jokaiselle, joka antaa minulle mahdollisuuden
tähän!
Liikuin jamboreella omalla autollani.
Mukaan pystyin lähtemään vasta kaksi päivää toisten jälkeen.
Evakuointisuunnitelmasta etsin autolla tavoitettavia paikkoja.
Turvaveneen kyydissä pääsin saariin ja aamulla takaisin autoni
luo. Järjestelmä toimi mutkattomasti eikä tuonut turvaveneelle
juurikaan ylimääräisiä matkoja.
Raintsaaressa aukaisin riippumaton vetoketjun ja näppäsin kuvan. Hyttynen oli varsin oleellinen osa Raintsaaren elämää. |
Päijänne-jamboreella keväällä 2015
syntyi unelma melomisesta. Nivelvaivojen ja kankeuden takia sen
toteutuminen tuntui täysin mahdottomalta. Raintsaaren kauniissa
illassa siirryttiin Hannan kanssa kajakkien luo. Sydämeni saattoi
lyödä muutaman ylimääräisen lyönnin. Unelman toteutuminen oli
lähellä. Puin päälleni ostamani vaaleanpunaiset melontaliivit.
Kajakikseni sain saman Welhonpesästä lainassa olevan Essencen, jota
olin melonut Asikkalassa pelastusharjoituksessa. Kajakkiin,
aukkopeite kiinni ja vesille! Kylläpä Essence tuntui kiikkerältä!
Sellaiselta se oli Asikkalassakin tuntunut aluksi. Nyt ei
kiikkeryyden tunne kadonnut mihinkään. Hanna kysyi, mihin melotaan.
Edessä kajakin keula, tyyni Saimaan pinta, järveen heijastuvat
saaret ja kalliot. Edessä koko maailma rajattomine
mahdollisuuksineen. Henkäisin syvään. Katselin ympärilleni imien
tunnelmaa sieluni syvyyksiin asti. Lähellä oli pieni saari, kuin
kutsuen luokseen. Sen kiertäminen tuntui sopivalta haasteelta.
Huojuen, pienen epävarmuuden vallitessa meloin saaren luo ja ympäri.
Jännityskö aiheutti huojuntaa? Pelastusharjoituksessa olin
opetellut pelastautumista, siitä ei huolta. Oli ehkä vain niin
historiallinen hetki, ettei sitä voinut sivuuttaa liian tyynesti,
vaikka liikuimmekin tyynessä vedessä.
Rantaan päästessämme oli tunne, että
olen onnistunut tekemään jotain todella suurta. Olen saanut
ylitettyä monta estettä ja saanut meloa Saimaalla. Tuo tunne kantaa
eteenpäin myös uusien haasteiden ilmaantuessa. Näin uskon.
Oppia
Oppimaan oli Saimaalle tultu. Ja oppia
sain paljon. Eri alojen opit lajittelen omiin luokkiinsa. Paljon jää
kertomattakin, mutta tässä helpoimmin havaittavat.
Majoittuminen
Majoitteeksi hankin edellisen
jamboreen jälkeen hyttysverkolla varustetun riippumaton. En ollut
kokeillut nukkumista siinä, loikoilua kyllä. Tiesin, että siihen
on lämmön ja hyttysten vuoksi hyvä laittaa lisäeristeeksi joko
makuualusta tai ilmapatja. Laitoin sinne ilmapatjan. Ensimmäisenä
yönä Talvirannan kallion päällä näköalapaikalla nukkumisen
aikana ilmapatja meni täysin tyhjäksi. Unohdin tarkistaa, että
tulppa olisi ollut hyvin kiinni.
Toisena yönä Raintsaaressa pumppasin
patjan hyvin kovaksi ja varmistin tulppien kunnollisen sulkeutumisen.
Rantaveden lähistöllä vietetyn yön keskellä heräsin ja
ihmettelin riippumaton ”kalustusta”. En nähnyt mitään muuta
kuin päälläni olevan ilmapatjan. Kun lähemmin tarkastelin
tilannetta, huomasin makaavani hyttysverkon varassa. Olin saanut koko
riippumaton kääntymään ylösalaisin. Kova ilmapatja riippumaton
sisällä ei ollut oikein toimiva siksikään, että sen päälle
kipuaminen makuupussin kanssa kävi todellisesta kipuamisesta.
Kolmantena yönä Talvirannassa jätin
ilmapatjan melko pehmeäksi. Se toimi muuten hyvin, mutta karkaili
aina pois altani.
Neljäs yö Rokansaaressa näki
uudenlaisen kokeilun. Olin katsonut riippumaton käyttövideoita.
Niissä näytettiin alle ripustettavaa lämmitystä. Niinpä sidoin
avaruuslakanan riippumaton alle. Neljästä kohdasta narulla sidottu
avaruuslakana ei voinut vaikuttaa paljon muuhun kuin henkiseen
lämpötilaan.
Näiden riippumattokokeilujen jälkeen
vahvistui päätös alushuovan hankkimisesta / tekemisestä. Mukana
varalta ollut teltta sai matkustaa rauhassa auton takakontissa.
Ruoka
Olin varautunut jamboreelle ostamalla
retkikeittimen sekä kuivattamalla monenlaisia ruoka-aineita. Olin
tehnyt myös valmiiksi aamupuuropusseja sekä lihakeitto- sekä muita
pusseja. Vaikeaa oli arvioida määrää. Niinpä olin ottanut mukaan
aivan liikaa ruokaa. Valmiit annospussit olivat varsin toimiva
ratkaisu. Sain taas ihmetellä ja ihailla nuorten mielikuvitusta ja
viitseliäisyyttä. Retkellä valmistettiin mm. raparperikiisseliä,
mokkapannacottaa mansikoilla, ranskalaisia perunoita. Ihailtavaa
luovuutta!
Malojat saapuvat retken päätepisteeseen Sahanlahteen. |
Säyne eli säynävä tarttui juuri Saimaata varteen saamaani Rapalan uistimeen. |
Turussa syntyneenä ja kasvaneena ja
Turun saaristossa kesät viettäneenä olen aina pitänyt vain merta
todellisena vetenä. Viime kesänä Päijänne-jamboree murensi
hiukan käsitystäni. Silloin oli pakko todeta, että on se
Päijännekin sentään jotain. Elämäni ensimmäistä kertaa olin
Saimaalla. Huokaan ja sanon ihmetellen ja arkaillen: ”On Saimaa
kyllä melkoinen, käymisen arvoinen paikka.” Saimaasta löytyi
myös kalaa. Ahkeran yrityksen jälkeen sain noin kilon painoisen
säyneen, joka paistettiin nuotiolla ja syötiin yhteisesti.
Ensi vuonna
Näinhän sitä sanotaan.
Sydämestäni kiitän jokaista
Saimaa-jamboreehen tavalla tai toisella vaikuttanutta henkilöä.
Jospa ensi vuonna...
Pirjo Korremäki
Elinikäinen oppija
Pyöräilijät lähdössä etapilleen Pistohiekalta, yhteisestä yöpymispaikasta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti