sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Saimaa-jamboree – oppia ja toteutuneita unelmia

Talvirannan pilvisessä säässä odottelin melojia.

Trangialla keitetty lihakeitto oli todella maukasta.
Muutamia päiviä on kulunut Saimaa-jamboreen päättymisestä. Omassa sängyssä nukkuminen on tuntunut oudolta. Tavarat odottavat eteisessä oikeille paikoilleen siirtymistä. Matkaajan, ”elinikäisen oppimisen mallikappaleen” mieli kulkee edelleen Saimaalla: Pihlajasalon Talvirannassa, Raintsaaressa, Pistohiekalla, Rokansaaressa ja Sahanlahdessa. Yhä uudelleen esiin tunkee reissussakin mieleen noussut kysymys: ”Voiko tämä olla totta?” Totta, mikä totta! Syvä ilo ja kiitollisuus kiertelevät sisuksissani. Edelleen ihmettelen sitä, että saan olla mukana tässä iloisessa oppimisen tivolissa, joka pyörii Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan pisteessä ilmeisen lujaa vauhtia. Kiitokset jokaiselle, joka antaa minulle mahdollisuuden tähän!

Liikuin jamboreella omalla autollani. Mukaan pystyin lähtemään vasta kaksi päivää toisten jälkeen. Evakuointisuunnitelmasta etsin autolla tavoitettavia paikkoja. Turvaveneen kyydissä pääsin saariin ja aamulla takaisin autoni luo. Järjestelmä toimi mutkattomasti eikä tuonut turvaveneelle juurikaan ylimääräisiä matkoja.

Raintsaaressa aukaisin riippumaton vetoketjun ja näppäsin kuvan. Hyttynen oli varsin oleellinen osa Raintsaaren elämää.
 Unelma

Päijänne-jamboreella keväällä 2015 syntyi unelma melomisesta. Nivelvaivojen ja kankeuden takia sen toteutuminen tuntui täysin mahdottomalta. Raintsaaren kauniissa illassa siirryttiin Hannan kanssa kajakkien luo. Sydämeni saattoi lyödä muutaman ylimääräisen lyönnin. Unelman toteutuminen oli lähellä. Puin päälleni ostamani vaaleanpunaiset melontaliivit. Kajakikseni sain saman Welhonpesästä lainassa olevan Essencen, jota olin melonut Asikkalassa pelastusharjoituksessa. Kajakkiin, aukkopeite kiinni ja vesille! Kylläpä Essence tuntui kiikkerältä! Sellaiselta se oli Asikkalassakin tuntunut aluksi. Nyt ei kiikkeryyden tunne kadonnut mihinkään. Hanna kysyi, mihin melotaan. Edessä kajakin keula, tyyni Saimaan pinta, järveen heijastuvat saaret ja kalliot. Edessä koko maailma rajattomine mahdollisuuksineen. Henkäisin syvään. Katselin ympärilleni imien tunnelmaa sieluni syvyyksiin asti. Lähellä oli pieni saari, kuin kutsuen luokseen. Sen kiertäminen tuntui sopivalta haasteelta. Huojuen, pienen epävarmuuden vallitessa meloin saaren luo ja ympäri. Jännityskö aiheutti huojuntaa? Pelastusharjoituksessa olin opetellut pelastautumista, siitä ei huolta. Oli ehkä vain niin historiallinen hetki, ettei sitä voinut sivuuttaa liian tyynesti, vaikka liikuimmekin tyynessä vedessä.

Rantaan päästessämme oli tunne, että olen onnistunut tekemään jotain todella suurta. Olen saanut ylitettyä monta estettä ja saanut meloa Saimaalla. Tuo tunne kantaa eteenpäin myös uusien haasteiden ilmaantuessa. Näin uskon.

Oppia

Oppimaan oli Saimaalle tultu. Ja oppia sain paljon. Eri alojen opit lajittelen omiin luokkiinsa. Paljon jää kertomattakin, mutta tässä helpoimmin havaittavat.

Majoittuminen

Majoitteeksi hankin edellisen jamboreen jälkeen hyttysverkolla varustetun riippumaton. En ollut kokeillut nukkumista siinä, loikoilua kyllä. Tiesin, että siihen on lämmön ja hyttysten vuoksi hyvä laittaa lisäeristeeksi joko makuualusta tai ilmapatja. Laitoin sinne ilmapatjan. Ensimmäisenä yönä Talvirannan kallion päällä näköalapaikalla nukkumisen aikana ilmapatja meni täysin tyhjäksi. Unohdin tarkistaa, että tulppa olisi ollut hyvin kiinni.

Toisena yönä Raintsaaressa pumppasin patjan hyvin kovaksi ja varmistin tulppien kunnollisen sulkeutumisen. Rantaveden lähistöllä vietetyn yön keskellä heräsin ja ihmettelin riippumaton ”kalustusta”. En nähnyt mitään muuta kuin päälläni olevan ilmapatjan. Kun lähemmin tarkastelin tilannetta, huomasin makaavani hyttysverkon varassa. Olin saanut koko riippumaton kääntymään ylösalaisin. Kova ilmapatja riippumaton sisällä ei ollut oikein toimiva siksikään, että sen päälle kipuaminen makuupussin kanssa kävi todellisesta kipuamisesta.

Kolmantena yönä Talvirannassa jätin ilmapatjan melko pehmeäksi. Se toimi muuten hyvin, mutta karkaili aina pois altani.

Neljäs yö Rokansaaressa näki uudenlaisen kokeilun. Olin katsonut riippumaton käyttövideoita. Niissä näytettiin alle ripustettavaa lämmitystä. Niinpä sidoin avaruuslakanan riippumaton alle. Neljästä kohdasta narulla sidottu avaruuslakana ei voinut vaikuttaa paljon muuhun kuin henkiseen lämpötilaan.

Näiden riippumattokokeilujen jälkeen vahvistui päätös alushuovan hankkimisesta / tekemisestä. Mukana varalta ollut teltta sai matkustaa rauhassa auton takakontissa.

Ruoka

Olin varautunut jamboreelle ostamalla retkikeittimen sekä kuivattamalla monenlaisia ruoka-aineita. Olin tehnyt myös valmiiksi aamupuuropusseja sekä lihakeitto- sekä muita pusseja. Vaikeaa oli arvioida määrää. Niinpä olin ottanut mukaan aivan liikaa ruokaa. Valmiit annospussit olivat varsin toimiva ratkaisu. Sain taas ihmetellä ja ihailla nuorten mielikuvitusta ja viitseliäisyyttä. Retkellä valmistettiin mm. raparperikiisseliä, mokkapannacottaa mansikoilla, ranskalaisia perunoita. Ihailtavaa luovuutta!




Auringonnousu Rokansaarella

Luonnossa eläminen

Minulle oli uudenlainen elämys ja oppimisen paikka elää täysin luonnossa ilman mitään ihmisten tekemiä rakenteita. Elimme niin, ettei meistä jäänyt myöskään mitään merkkejä myöhemmin paikalle tuleville. Taito se on sekin.

Sosiaaliset taidot

Sain ihailla retkeläisten sosiaalisia taitoja. Kaikki asiat hoituivat sopuisasti, hyvässä hengessä. Pyöräilijät kulkivat omia, itse suunnittelemiaan reittejä ja kävivät katsomassa monia nähtävyyksiä. Kun joku (lähinnä minä) tarvitsi apua, sitä oli aina tarjolla. En ole vielä oikein saanut selville tarkkaan, mikä on se Viisasten kivi, jota Salpauksessa käytetään. Tiimioppimisesta on mainittu. Sekö saa opiskelijat toimimaan niin vastuullisesti kuin Saimaa-jamboreella sai nähdä?


Malojat saapuvat retken päätepisteeseen Sahanlahteen.

Säyne eli säynävä tarttui juuri Saimaata varteen saamaani Rapalan uistimeen.
 Saimaa

Turussa syntyneenä ja kasvaneena ja Turun saaristossa kesät viettäneenä olen aina pitänyt vain merta todellisena vetenä. Viime kesänä Päijänne-jamboree murensi hiukan käsitystäni. Silloin oli pakko todeta, että on se Päijännekin sentään jotain. Elämäni ensimmäistä kertaa olin Saimaalla. Huokaan ja sanon ihmetellen ja arkaillen: ”On Saimaa kyllä melkoinen, käymisen arvoinen paikka.” Saimaasta löytyi myös kalaa. Ahkeran yrityksen jälkeen sain noin kilon painoisen säyneen, joka paistettiin nuotiolla ja syötiin yhteisesti.

Ensi vuonna

Näinhän sitä sanotaan.
Sydämestäni kiitän jokaista Saimaa-jamboreehen tavalla tai toisella vaikuttanutta henkilöä.
Jospa ensi vuonna...

Pirjo Korremäki
Elinikäinen oppija




Pyöräilijät lähdössä etapilleen Pistohiekalta, yhteisestä yöpymispaikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti