Ihan kohta

Ihan kohta toteutuu se, mitä on kauan suunniteltu, odotettu ja ehkä hiukan pelättykin. Mahanpohjassa on saattanut pyöriskellä perhosia. Epämääräiset epäilykset ovat vallanneet mielen. Jonkinmoinen säntäily edestakaisin on vallannut alaa, jos ei ulkoisesti, niin ainakin sisäisesti.

Ihan kohta on Saimaa-jamboreen aika.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen tapahtui sellainen hullunkurinen asia, että minä täytin 70 vuotta. Vanhako? Ehkä! Kuitenkin pyörin karusellissa. Sain onnittelukortissa kauniit sanat: ”melojatyttö ja elinikäisen oppimisen mallikappale”. Sanat kiteyttivät sen, mikä tuntuu tärkeältä. Kiitos, Hanna!

Saimaa-jamboree on ollut mielessä lähes koko ajan, houkutellut varustautumaan retkelle monin tavoin: kuivattamalla ruokia, hankkimalla varusteita, opettelemalla melontaa... Jamboree on yhteinen projekti. Kun tunnen, etten oikein pysty kantamaan korttani kekoon suunnittelutehtävissä, kannan kekoon sitten villasukkia, vaikkapa melontasukiksi.

Huhtikuussa järjestettiin Asikkalassa melontaharjoitus. Ajattelin mennä katsomaan sitä, mutta pelko myllersi sisälläni. En ollut ollut kajakissa muualla kuin uimahallissa. Sielläkin olin aina tullut pois vain veden kautta. Vasta jäistä sulanut Päijänne olisi aika tyly paikka toimia poistumisreittinä. Ilokseni kuulin, että kaikki kajakit oli jo varattu. En pääsisi vesille. Huokaisin syvään helpotuksesta siihen asti, kunnes yhden peruuntumisen takia minulle vapautuikin kajakki. Minulla pyörivät mielessä ystävän sanat, jotka hän esikoisromaanissaan laittoi mummunsa suuhun: ”Jos nyt pelkäät, saat pelätä sitten aina.”

Vapisevin sydämin valmistauduin ensimmäiseen luonnonvesimelontaani. Monta pohdittavaa oli, lähinnä pukeutumiseen liittyvää. Kysyin: ”Laitanko nuo tuulipuvun housut myös jalkaani?” ”Laita vaan”, vastasi tyttönen, toinen retken ohjaajista. Ja minä, mummu, tottelin.

Kajakkeihin mentiin onneksi rannalta, ei laiturilta. Silloin olisi nopea sukellus ollut hyvin todennäköinen. En löytänyt kajakissa mukavaa asentoa. Opiskelijat kohensivat sieltä ja täältä, mutta asento ei vain ollut hyvä. Tuuli oli aika navakka, juuri väärästä suunnasta. Suunnitelmana oli meloa Majakka-paviljongille ja takaisin. Koska tuuli oli lähes pohjoisesta, lähdettiinkin päinvastaiseen suuntaan. Paluumatka sujuisi sitten myötätuulessa. En voi sanoa nauttineeni tuosta melonnasta ja nautin kuitenkin. Asento oli huono, jalkoja pakotti. Koko keho kapinoi. Mieli nautti. Oli aurinkoinen päivä. Tuuli keinutti meitä aalloilla. Olimme vesillä. Voimme iloita kevään ja luonnon kauneudesta. Mitä siitä, vaikka kolotti, olin kajakilla Päijänteellä. Vuosi sitten noussut unelma oli toteutunut.

Väsymys painoi ensikertalaista. Myötätuulessakin vauhti hidastui. Peräpään valvoja huolehti, että selviän takaisin rantaan. Ei tarvinnut kipata kajakkia rantaan pääsemiseksi. Olin kangistunut, mutta sain riittävästi apua. Johtaminen, huolehtiminen ja auttaminen toimivat. Upeita nuoria!

Uusi mahdollisuus päästä melomaan oli Messilässä. Ensin meloin inkkarikanoottia. Muuta en aikonut meloakaan. Sitten Welhonpesän kärrystä otettiin esiin Delfiini. Kokeilin sitä. Aika mukava! Suurin yllätys ja ilonaihe oli kuitenkin se, että pääsin sisään ja rannalla pois ilman ulkopuolista apua. Pidin sitä suurena juttuna.

Tänään harjoiteltiin Asikkalassa pelastamista. Sain kajakikseni Welhonpesästä lainassa olevan Essencen. Ensivaikutelma oli, että se on hyvin kiikkerä. Tuntemus tasaantui sitten kylläkin. Penkki oli mukava. Ensin reisituet tuntuivat tekevän kajakin aukon ahtaaksi, kuin en pääsisi sieltä tarvittaessa pois. Vaikka jalkatukia säädettiin, pienen melomisen jälkeen totesin niiden olevan liian kaukana. Paljain jaloin melominen oli huono idea. Jalkatuki tuntui jalkapohjaan karkealta. Kova kajakin pohja alkoi vähän ajan päästä tuntua kantapäässä ilkeältä. Koska jalkatuet olivat vähän liian kaukana, aloin kaivata polvitaipeisiin tukea. Olihan istuimessa säätömahdollisuuksia, mutta en osannut hyödyntää niitä. Varmaan tuolin etureunan kohottamisella olisi asento parantunut. No, seuraavalla kerralla sitten...

Ilma oli tyyni ja aurinkoinen. Se oli varmaan osaltaan myös vaikuttamassa tunnelmaan. Kuitenkin tänään Essence-kajakissa koin ensimmäistä kertaa sitä rentoutta ja riemua, mitä melonta varmaan voi parhaimmillaan tarjota. Asento oli hyvä, kajakkia oli helppo hallita ja se kulki. Toki sain sen myös kaatumaan, ja sujahdin helposti ulos sieltä. Aukkopeiton olin varalta avannut jo ennen kaatamista.

Halusin kokeilla pelastautumista turvaveneen takapään portaiden avulla. Oman kömpelyyteni tuntien pidin täysin mahdottomana päästä pelastautumaan takaisin kajakkiin. Turvaveneen takaportaat ovat niin kapeat, että niitä pitkin kiipeäminen ei ollut lainkaan helppoa. Avustettuna pääsin kuitenkin turvaveneen kyytiin. Oli helpottunut olo.

Esiteltiin ns. myrskypelastautumistapaa. Sehän oli tapa, jolla olin itsekseni ajatellut mahdolliseksi päästä takaisin kajakkiin. Sitä kokeiltiin kerran, jos toisenkin. Jokin kerta sitten onnistui, ja kajakki saatiin pystyyn minun kanssa. Löytyi tapa, jolla pääsisin takaisin kajakkiin! Vettä tosin oli niin paljon, että pumppaaminen olisi kestänyt kauan. Koska harjoitus oli jo lopuillaan, poistuin mukavasta kajakista helpoimmaksi toteamallani tavalla.

Saunaan hiukan lämmittelemään, kuivat vaatteet päälle ja ajo kotiin.

Kahden päivän päästä kaverit melovat jo Saimaalla. Kotimatkan varrelta sain Saimaata varten vieheitä, jotka toivottavasti toimivat. Sillä aikaa, kun toiset matkaavat Saimaalle, minä käväisen sairaalassa. Kuvittelen liittyväni toisten seuraan pari päivää myöhässä.

Tähän mennessä olen Saimaa-jamboreen puitteissa oppinut monia uusia asioita ja kokenut ihania hetkiä. Kiitos jokaiselle kanssakulkijalle! Matka jatkuu.

Arviota Essencestä: Koska olen ihan aloittelija, kokemusta erilaisista kajakeista on hyvin vähän. Essence asettuu minun kokeilemistani kajakeista kärkipäähän.

Kirjoitti
Se Elinikäinen Oppija, Pirjo