Tärkeintä on lähteminen

Kadutko koskaan

mihin kaikkeen rämään ja roskaan

elämä kuluu

jos ei pidä unelmistaan kii?

 

Aki Sirkesalo / Punatukkainen tyttö (Brown Eyed Girl).

 

 

Kahdeksan tunnin kuluttua käynnistän auton ja aloitan oman retkeni Saimaalle. Olen katunut tämän retken järjestämistä moneen kertaan. Toukokuu on opettajien kiireisintä aikaa, etenkin tänä vuonna, kun oma ryhmäni on valmistumassa. Ei tässä ole aikaa mitään jamboreita järjestää. Mutta silti. Nyt on tavarat pakattu. Niitä tulee aina niin paljon, ettei näytä edes teoriassa mahdolliselta saada niitä sopimaan kajakkiin. Silti ne aina mahtuvat. Nyt kun retki häämöttää yksien yöunien päässä, ei ole mitään hienompaa.

 

On hyvä lähteä tämän porukan kanssa. Turvallisuusasiatkin ovat kunnossa

 

Moni retkelle lähtijöistäkin on arponut osallistumisensa kanssa. Osa oli aluksi innoissaan mutta jättäytyi pois siinä vaiheessa, kun valmisteluja ryhdyttiin tosi teolla tekemään. Ai niin monta päivää, ai pitäisi ottaa sitäkin mukaan, ehkä onkin muuta menoa. Jotkut eivät ensin olleet tulossa, mutta innostuivat mukaan viime metreillä. Retken toteutuskin on muuttanut muotoaan monia kertoja. Esimerkiksi patikointi jäi kokonaan pois, melontareitin yöpaikoista ainakin kaksi on vaihdettu ja pyöräreitin lähtöpistettä on siirretty niin usein, että toivottavasti pyöräilijät vielä huomenna muistavat, minne oli tarkoitus mennä. Vaikka eihän sillä niin väliä. Tärkeintä on lähteminen.

 

Jos se lähteminen jää väliin, arki kyllä täyttää elämän jokaisen hetken. TV-sarjoista tulee aina vaan uusia tuotantokausia, tiskikone pitää tyhjentää ja nurmikko leikata. Tulee aina vain uusi viikonloppu, joka ei tuo tullessaan mitään tajunnanräjäyttävää. Jos ikinä haluaa kokea mitään arkea suurempaa, joskus on pakko vain punnertaa se mahdolliseksi. Vaikkei ajankohta olisi täydellinen. Vaikka olisi muitakin kiireitä. Vaikka lähtöön liittyisi hankaliakin asioita.

 

And it goes something like this

Tiedän, että huomiselle retkelle lähtee niin väsyneitä, jännittäviä kuin innokkaitakin osallistujia. Osa on varmasti miettinyt moneen kertaan pois jättäytymistä. Ehkä hekin ovat kuitenkin huomanneet saman kuin minä: elämä on aika lyhyt eivätkä suinkaan kaikki mahdollisuudet toistu. Ja usein ne pelottavimmista ja jännittävimmistä haasteista tulee niitä kokemuksia, joita ei mistään hinnasta antaisi pois.

 

Lähteminen on tärkeää, muttei helppoa. Minultakin jää kotiin kaipaavia sydämiä, letittämättömiä hiuksia, lukemattomia iltasatuja ja kertomattomia salaisuuksia. Onneksi mies pystyy kaikkeen muuhun paitsi siihen letittämiseen. Viikko on pitkä aika olla erossa. Töihin jää iso läjä tekemättömiä töitä, jotka rojahtavat sieltä kyllä niskaan, kun palaan työpöydän ääreen. Kaikesta tästä huolimatta on ihanaa olla lähdössä. Laitan kännykästä netin kiinni. En lue sähköpostia. Katselen taivasta, kallioita, veden peiliä. Istun kivillä ja syön termoksesta keittoa. Uin Saimaassa. Melon. Puhun ihmisten kanssa kasvotusten enkä chatin kautta. Nukun teltassa linnunlaulun tahdissa. Levitän aurinkorasvaa ja kuuntelen tuulta.